|
Valtakunnallisten
kotiseutupäivien näyttely liikennettä "Luistimista
lättähattuun" pidettiin Härkösen
aemalla v. 1990 elokuussa. Idean isä oli kansalaisopiston rehtori
Matti Lehtinen, joka vauhditti myös liikenneaiheisen perinnetietouden
keruuta.
Härkösen
aseman ensimmäisessä eli asemahuoneessa oli rautateihin
ja autoliikenteeseen liittyvää 1900-luvun historiaa. Toisessa
huoneessa kerrottiin talviliikkumisesta. Kolmannessa oli pyöräilystä
ja pyörän kehittymisestä moottoriajoneuvoksi kertovaa
esineistöä. Neljännessä huoneessa havainnollistettiin
teiden kehittymistä. Sulan veden aikaan myös vene oli
tärkeä kulkuneuvo. Veneillä vietiin mm. lapsia kasteelle.
Eläimiäkin kuljetettiin veneillä ja laivoilla. Porin-Haapamäen
rata avattiin 12.11.1938. Rautatie oli käytössä runsaat
50 vuotta.
takaisin
|