Sosiaalilautakunta |
§ 128 |
10.12.2008 |
Sosiaalilautakunta |
§ 9 |
20.01.2009 |
AINALA RY:N KANSSA SOLMITUN YHTEISTYÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELLE 2009 SEKÄ KOTIPALVELUN KÄYTÖSSÄ OLEVIEN TOIMISTO- JA VARASTOTILOJEN VUOKRASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN
SOSL § 128
Ainala ry:llä ja Virtain kaupungilla on vuodesta 2004 alkaen ollut yhteistyösopimus, jonka perusteella kaupunki on huolehtinut omalla henkilökunnallaan Ainalassa asuvien vanhusten hoivapalveluista ja Ainala ry järjestää omalta puoleltaan asukkaille vuokra-asunnot ja ateriapalvelut. Kaupunki on vuosittain maksanut Ainalalle yleisavustusta valtuuston vuosittain vahvistaman suuruisen määrän. Tulevalle vuodelle kaupunginvaltuustolle on esitetty 70.000 euron suuruista määrärahaa Ainalan yhteisten tilojen vuokratukeen.
Ainala ry:ssä on käynnitetty Ainala ry 2015-turvallisten ja asiakaslähtöisen vanhuspalveluiden edelläkävijä-hanke, jonka tarkoituksena on Ainala ry:n toiminnallisen ja taloudellisen tulevaisuuden turvaaminen. Koska Ainala ry:n ja Virtain kaupungin vanhustyön toiminnat ovat hyvin läheisesti sidoksissa toisiinsa, hankkeessa tarkastellaan koko vanhustyön kenttään. Hankkeen lopputuloksilla saattaa olla vaikutusta myös yhteistyösopimuksen sisältöön.
Kaupungin kotipalveluhenkilöstöllä on Ainalan tiloissa käytettävissään 12 neliömetrin suuruinen toimistotila ja kellarikerroksessa 6,5 neliömetrin suuruinen pukeutumistila. Kesällä käytyjen neuvottelujen perusteella on päädytty siihen että myös näistä tiloista kaupunki alkaa maksaa vuokraa Ainala ry:n esityksen mukaan 274,53 euroa kuukaudessa 1.1.2009 alkaen.
Luonnokset yhteistoimintasopimuksesta vuodelle 2009 ja tilojen vuokrasopimuksesta ovat tämän pöytäkirjan liitteenä n:o 3.
Valmistelija:
sosiaalijohtaja
Ehdotus:
Lautakunta hyväksyy Ainala ry:n kanssa tehtänän yhteistoimintasopimuksen vuodelle 2009 sekä vuokrasopimuksen kotipalvelun toimisto- ja pukeutumistilasta.
Merkittiin, että Pirttiniemi katsoi olevansa esteellinen tämän asian käsittelyyn ja poistui kokoushuoneesta klo 17.00 - 17.10.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_________
SOSL § 9
Ainala ry:n käsityksen mukaan yhteistoimintasopimuksesta puuttui siihen erikseen sovittu liite, ja heidän edustajansa llekirjoittivat sopimuksen vain tammikuun ajalta. Vanhustyön johtaja Marika Silmonen on nyt valmistellut sopimusta ja siihen kuuluvaa liitettä toiminnanjohtaja Maarit Padatsun kanssa.
Valmistelija:
sosiaalijohtaja
Ehdotus:
Lautakunta hyväksyy liitteen n:o 1 mukaisen yhteistoimintasopimuksen liitteineen.
Merkittiin, että Seppo Pirttiniemi katsoi olevansa esteellinen tämän asian käsittelyyn ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ajaksi klo 16.10 - 16.15.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
_________
Lisätiedot: vanhustyön johtaja Marika Silmonen, (03)4851376, e-mail etiunimi.sukunimi@virrat.fi