Sosiaalilautakunta |
§ 5 |
20.01.2009 |
KEHITYSVAMMAISTEN ASUNTOLAN JA TOIMINTAKESKUKSEN TILOJEN EPÄKOHDAT
SOSL § 5
Virtain kaupungin tarkastuslautakunta tutustui kehitysvammaisten asuntolan ja toimintakeskuksen toimintaan 12.11.2008. Havaintojensa perusteella tarkastuslautakunta toimitti sosiaalilautakunnalle ja kaupunginhallitukselle kirkeen, jossa kiinnitetään lautakunnan ja kaupunginhallituksen huomiota havaittuihin epäkohtiin nimenomaan toimintatilojen osalta.
Toimintakeskuksen osalta tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota nimenomaan kipeästi tarvittaviin lisätiloihin sekä hygieniatilojen ahtauteen ja niiden puhtaanapidon vaikeuksiin, jotka johtuvat lähinnä tilojen rakenteellisista heikkouksista. Lautakunta toteaa myös, että vuokrantaja (Virtain Yrityspalvelu Oy) ei ole huolehtinut vuosikorjauksista asianmukaisesti. Lausunnon mukaan vuosikorjaustarvetta on myös Virtain Vuokrataloilta vuokratussa asuntolan käytössä olevassa toisessa rivitalossa. Toinen asuntolan käytössä olevista taloista on vuokrattu kaupungin tilapalvelulta. Asuntoloissa lautakunta kiinnitti huomiota myös piha-alueiden heikkoon valaistukseen sekä talojen väliltä puuttuvaan liikuntaesteisille sopivaan kulkuväylään, joka olisi tarpeen, koska talojen välillä on mm ruokailujen takia paljon päivittäistä jallankulkua.
Tarkastuslautakunnan kirje liitteineen oheismateriaalina.
Valmistelija:
sosiaalijohtaja
Ehdotus:
Lautakunta käynnistää tarkastuslautakunnan kirjeen johdosta neuvottelut Virtain Yrityspalvelun, Kiinteistö Oy Virtain Vuokratalojen ja kaupungin teknisen lautakunnan/tilapalvelun kanssa epäkohtien korjaamiseksi ja mahdollisen lisätilan saamiseksi toimintakeskuksen käyttöön.
Päätös:
Lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen muutettuna siten, että epäkohtien korjaamiseksi tarkoitetut ratkaisuesitykset on tehtävä 1.3.2009 mennessä.
_________
Lisätiedot: Raija Vaskuu, puh. 4851242, e-mail: etunimi.sukunimi@virrat.fi