Terveyslautakunta |
§ 9 |
15.01.2009 |
TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖIDEN TYÖPERÄINEN MAAHANMUUTTO EU-ALUEELTA
36/02/10/2009
TERVL § 9
Perusterveydenhuoltoon on pitkään ollut vaikeuksia saada lääkäreitä ja hammaslääkäreitä. Viime syksynä yritettiin kahdella hakukierroksella saada tuloksetta sairaanhoitajaa vuodeosastollE. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekrytointiongelmat ovat valtakunnallisia. Lääkäreitä ja hammaslääkäreitä on jouduttu vuokraamaan. Sopimuksia on voimassa tällä hetkellä suomalaisista lääkäreistä.
Joulukuussa onnistuttiin tekemään aiesopimus unkarilaisten terveydenhuollon ammattihenkilöiden vuokraamisesta Selekta Technology Oy:ltä. Sopimus on liitteenä 4. Ensimmäiset neljä sairaanhoitajaa ovat tulossa Virroille viikolla 5.
Aiesopimuksessa on epätarkkuuksia. Pohjana on ollut erään sairaanhoitopiirin kanssa tehty sopimus. Sopimusta on tarkistettava painovirheiden lisäksi seuraavasti:
Kyseessä on rekrytointi EU-alueelta.
Yritys hankkii Unkarista palvelukseensa terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joita kaupunki vuokraa aluksi. Sinä aikana kun henkilöt ovat yrityksen palveluksessa, heidät ja heidän perheensä kotoutetaan Virroille. Yritys huolehtii kotouttamisesta.
Tavoitteena on, että ammattihenkilöt voivat siirtyä kotouttamisajan jälkeen kaupungin palvelukseen.
Tutustumisjakso - ja esisopimus -käsitteitä on tarkennettava siten, että ne ovat yhteensopivia Suomen lainsäädännön kanssa.
Kyse on kaupungin ja yrityksen välisestä sopimuksesta.
Lisäksi on huomattava, että kaupungilla on velvollisuus selvittää tilaajavastuulain edellyttämät tiedot (esim. yrityksen soveltama työehtosopimus ja selvitys taloudellisesta asemasta).
Asiasta keskustellaan vuodeosaston työpaikkakokouksessa 8.1. ja terveystoimen johtoryhmässä 14.1.2009. Kaupunginjohtajaa ja henkilöstöasioista vastaavaa kehittämispäällikköä on informoitu asiasta.
Valmistelija:
talouspäällikkö
Ehdotus:
Terveyslautakunta hyväksyy liitteenä 4 olevan Virtain kaupungin ja Selekta Technology Oy:n välisen aiesopimuksen esitetyllä tavalla tarkennettuna. Lopullinen yhteistoimintasopimus käsitellään perusturvalautakunnassa.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
_________
Lisätiedot
talouspäällikkö Marjatta Iivonen, puh. 4853270,
email marjatta.iivonen@virrat.fi