Sosiaalilautakunta |
§ 125 |
10.12.2008 |
VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN VUONNA 2009
SOSL § 125
Vammaispalvelulain (1987/830) 8 §:2:n mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen. Vammaispalveluasetuksen 5 §:n mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Asetuksen 6 §:n mukaan kuljetuspalveluja on järjestettävä edellä 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään kahdeksantoista yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään kuuluvaa matkaa kuukaudessa.
Kynnys ry:n vuonna 2002 julkaiseman, Tapio Rädyn toimittaman Vammaispalvelut, vammaispalvelujen soveltamiskäytäntö-kirjan mukaan kuljetuspalvelujen järjestämisvelvollisuus koskee jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia, joilla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvia kuljetuksia tai lähikuntiin ulottuvia kuljetuksia. Lähikuntia määriteltäessä on kiinnitettävä huomiota matkan pituuteen sekä vammaisen henkilön esittämään yksilölliseen kuljetustarpeeseen. Kunnalla on velvollisuus korvata ainoastaan kohtuulliset kuljetuspalvelut. Tällöin myös matkan pituudella on merkitystä arvioitaessa kuljetuspalveluiden (kustannusten) kohtuullisuutta. (Räty, 2002, s. 79)
Virroilla vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen kotikunnasta ulospäin suuntautuvien matkojen kohteeksi on aikanaan määritelty naapurikunnat. Kuntien yhdistyessä kuljetusmatkat naapurikuntien keskustoihin ovat käyneet hyvin pitkiksi kuljetuspalvelujen kohtuullisuutta ajatellen. Näin on käytnyt mm Peräseinäjoen liittyessä Seinäjokeen. Kuitenkaan matkoja Seinäjoelle ei voida katsoa Virroilta käsin sellaisiksi kohtuullisiksi, jokapäiväiseen elämään kuuluiksi matkoiksi, jota vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa tarkoitetaan.
Vuoden 2009 alusta Virtain naapurikunnista Kuru liittyy Ylöjärven kaupunkiin ja Vilppulan kuntaan liittyy Mäntän kaupunki, jolloin matkat naapurikuntiin pitenevät huomattavasti. Kuitenkaan esimerkiksi Ylöjärvi ja Mänttä eivät ole sellaisia kuntia, joihin Virroilta luontaisesti tehtäisiin jokapäiväiseen elämään liittyviä asiointi- tai virkistysmatkoja. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen kohtuullisina pitämiseksi, on tarpeen määritellä toiminnalliset lähikunnat uudelleen.
Valmistelija:
sosiaalijohtaja
Ehdotus:
Lautakunta päättää, että vaikeavammaisten kuljetuspalveluita korvattaessa lähikuntia ovat Alavuden kaupunki, Keuruun kaupunki, Kihniön kunta, Ruoveden kunta, nykyinen Kurun kunnan alue, nykyinen Vilppulan kunnan alue ja Ähtärin kaupunki sekä ennen kuntaliitosta ollut Peräseinäjoen kunnan alue.
Päätös:
Keskustelun jälkeen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
_________
Lisätiedot: sosiaalijohtaja Raija Vaskuu, puh. 4851242. e-mail raija.vaskuu@virrat.fi