Poistuminen | Toimielimet | Sosiaalilautakunta | Pöytäkirja 19.11.2008

Sosiaalilautakunta
Kokous 19.11.2008 / Pykälä 116


Edellinen asia | Seuraava asia

Sosiaalilautakunta
§ 116
19.11.2008

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRAN PERUSTAMINEN

SOSL § 116
Kaupunginvaltuuston 29.9.2008 tekemän päätöksen mukaisesti Virroille perustetaan 1.1.2009 lukien perusturvajohtajan virka. Asian valmisteluun osallistuneet ylilääkäri, terveyskeskuksen talouspäällikkö ja sosiaalijohtaja esittävät, että virkanimike on sosiaali- ja terveysjohtaja.

Sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnollisia tehtäviä hoitavan henkilöstön kelpoisuusehdoista on säädetty sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 10 §:ssä. Sen mukaan kelpoisuusvaatimuksena kunnan tai kuntayhtymän sosiaalihuollon tai sosiaali- ja terveydenhuollon pääasiassa hallinnollisiin johtotehtäviin on lain 3 §:n mukainen kelpoisuus tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Lain 3 §:ssä säädetään sosiaalityöntekijän kelpoisuudesta, mikä edellyttää ylempää korkeakoulututkintoa, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä.

Sosiaali- ja terveysjohtajan tehtävät ovat johtosääntöesityksen mukaan hallinnollisia johtotehtäviä. Sosiaalityön ja kansanterveystyön ammatillisista johtotehtävistä vastaavat edelleen sosiaalijohtaja ja ylilääkäri.

 


Valmistelija:
sosiaalijohtaja


Ehdotus:
Sosiaalilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että Virtain kaupunkiin perustetaan 1.1.2009 lukien sosiaali- ja terveysjohtajan virka.

 


Keskustelun jälkeen esittelijä muutti kokouksessa ehdotustaan siten, että kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään, että Virtain kaupunkiin perustetaan 1.1.2009 lukien perusturvajohtajan virka, joka täytetään väliaikaisena siihen saakka, kunnes se saadaan hakumenettelyn jälkeen vakinaisesti täytettyä.


Päätös:
Lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen ja päätti esittää kaupunginhallitukselle edelleen valtuustolle esitettäväksi, että Virtain kaupunkiin perustetaan 1.1.2009 lukien perusturvajohtajan virka, joka täytetään väliaikaisena siihen saakka, kunnes se saadaan hakumenettelyn jälkeen vakinaisesti täytettyä.



_________


Lisätiedot: Raija Vaskuu, puh. 4851242, e-mail raija.vaskuu@virrat.fi


Edellinen asia | Seuraava asia



©