Sosiaalilautakunta |
§ 44 |
15.04.2008 |
SOSIAALITOIMEN ESIMIESTEN PALKKOJEN TARKISTUKSET 1.3.2008 LUKIEN
SOSL § 44
Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen sopimuksen piiriin kuuluville on 1.3.2008 jaossa 1.1.2008 palkkasummasta 0,5 %:n suuruinen paikallinen järjestelyerä. Se käytetään paikallisten palkkausepäkohtien korjaamiseen ja palkkausjärjestelmän kehittämiseen paikallisesti siten, että korotuksilla tuetaan toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjä. Sitä kohdennetaan niihin yksiköihin, jotka ovat toimintojen ja tehtävien uudelleen järjestelyllä parantaneet toiminnan laatua ja tehokkuutta. Järjestelyvaraerästä päätettäessä on myös otettava huomioon, että esimiesasemassa olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa palkkaan nähden.
Sosiaalitoimen järjestelyerä on tarkoitus käyttää (paikallisneuvottelu 12.3.2007) Ainalan kotipalveluhenkilöstön palkkojen tarkistamiseen, kehitysvammaisten toimintakeskuksen palkkojen tarkistamiseen, Mäntylän ryhmäperhepäiväkodin palkkojen tarkistamiseen sekä sosiaalityöntekijöiden palkkojen tarkistamiseen.
Sosiaalilautakunnan käytettävissä on 1.424,41 euron suuruinen järjestelyerä, joka ensisijaisesti käytetään edellä esitettyjen ryhmien palkkauksen tarkistamiseen. Lopulla erällä korjataan muita palkkausepäkohtia.
Liitteenä n:o 4 on ehdotus sosiaalitoimen esimiesten tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistamisesta 1.3.2008 lukien.
Valmistelija:
sosiaalijohtaja
Ehdotus:
Lautakunta hyväksyy sosiaalitoimen esimiesten palkkojen tarkistuksen liitteen n:o 4 mukaisesti 1.3.2008 lukien.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
_________